torstai 7. heinäkuuta 2016

Tapahtumat-Kesäkuu

Kesäkuussa oli kolme osingon maksajaa


  • ADM $10,2
  • JNJ $4,0
  • XOM $13,5

Yhteensä osinkoja kertyi $27,7. Ostin salkkuun lisäksi Sampoa ja Nordeaa. Finanssisektori puuttui salkustani ja se on ottanut aika paljon osumaa viime aikoina. Ostin molempia kahdessa erässä, mutta en saanut ostettua aivan pohjilta. Tällä hetkellä hinnat ovat molemmissa hieman pienempiä kuin oma keskihintani. Uskon saaneeni näitä silti varsin edullisesti. Toivon, että tässä on tapahtunut samanlainen ylilyönti kuin öljymarkkinoiden romahtaessa viime syksynä. Hinnat ovat laskeneet finanssisektorilla, koska markkinat ovat peloissaan Brexitistä ja Italian pankkien ongelmista. 

Ostin myös Emerson electriciä, jota olin katsellut jo alkuvuodesta. Silloin ei vain ollut käteistä. Emerson electric on osinkoaristokraatti, joka on maksanut kasvavaa osinkoa jo 59 vuotta. Ostojen lisäksi myin salkusta Applen pois, josta saadut rahat käytin uusien osakkeiden hankintaan. 

Brexit tarjosi varmasti monille hyviä ostopaikkoja ja omaan salkkuun se ei ole hirveästi vaikuttanut. Osakkeet ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen äänestystä. Tuntuu, että ihmiset hakevat ehkä rahoilleen turvasatamia päivittäistavaroihin keskittyneistä yrityksistä, joita minulta paljon löytyy.

Salkun arvo ylittää nyt ensi kerran 10 000€ rajan!! Seuraavaksi voisi koittaa tuplata sen. 

Btw. Lisäsin salkkusivulle widgetin, josta voi seurata viimeisen 6kk kehitystä.