tiistai 18. heinäkuuta 2017

Katsaus vuoden 2017 tavoitteisiin

Vuoden alussa määrittelin tavoitteet tälle vuodelle. Nyt ajattelin tarkastella, miten olen pärjännyt niiden suhteen ensimmäisten kuuden kuukauden aikana.






1. Osinkotulot 660€ vuodessa

Nordnetissä osingot ennen veroja 321,01€ ja Nordeassa 88,27€. Yhteensä 409,28€.
Vahvaan alkuvuoteen vaikuttaa Nordean ja Sammon kerralla jakamat osingot. Tavoite on mahdollista saavuttaa vuoden kuluessa ja varmasti ylittääkin se vielä.

2. Omaa rahaa sijoituksiin vähintään 250€ kuukaudessa

Kuluvan vuoden aikana olen tallettanut Nordeaan 3060€. Tavoite saavutettu jo ensimmäisten kuuden kuukauden aikana! ✅

Kesäkuun lomaraha nosti mukavasti tuloja ja mahdollisti tavoitteeseen pääsyn. Toivottavasti pystyn ylläpitämään tämän tason vuoden loppuun saakka. Arvio oli ehkä liian varovainen, mutta perustui sen hetkisiin työnäkymiin.

3. Kuukausittain osingot vähintään $50

Tammikuussa, helmikuussa ja huhtikuussa jäin tavoitteen alle. Maaliskuussa ja toukokuussa mentiinkin sitten kirkkaasti tavoitteen yli. Vielä on tekemistä, jotta tähän päästään. Kehitys on ollut oikeanlaista, koska viime vuonna tavoite ylittyi vain kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti