perjantai 4. elokuuta 2017

Perjantain oppitunti

Viime perjantaina FDA ilmoitti, että se haluaa tehdä tupakkatuotteista turvallisempia. Tarkoituksena mm. olisi laskea tuotteiden nikotiinimääriä, jolloin ne eivät addiktoisi käyttäjiä. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Kuitenkin sijoittajat pelästyivät ja tupakkayhtiöt ottivat perjantaina osumaa. Olin sattumalta oikeaan aikaan selaamassa SeekingAlphaa ja pystyin seuraamaan reaaliaikaisesti markkinoita. FDA:n ilmoituksen seurauksena syntyi Flash Crash, jolloin osakkeiden hinnat laskivat hetkeksi todella jyrkästi. Altria tippui 74 dollarista hetkessä 60 dollarin tuntumaan. Osake kuitenkin toipui nopeasti 66 dollarin tuntumaan ja tällä tasolla osakkeella on käyty kauppaa viimeisen viikon aikana. 





En ollut mitenkään huolissaan tilanteesta, koska olen aiemminkin todistanut vastaavia tilanteita, jolloin markkinat ylireagoivat. Kummallista tässä oli, että myös PM putosi jyrkästi, vaikka yhtiö ei myy tupakkaa Yhdysvalloissa. Valitettavasti en pystynyt hyödyntämään tilaisuutta, koska tilillä ei ollut rahaa kuin yhden osakkeen ostoon 63 dollarilla. Maanantaina sain varoja siirrettyä ja ostin neljä osaketta Altriaa á $64,79. Vuodessa näistä tulee lisää tuloja $9,76. 

Lesson learned

1. Tilille käteispuskuri, jotta tällaiset mahdollisuudet voi hyödyntää. 
2. Lisäksi tilille täytyy asettaa ostotoimeksiantoja, jotta tilaisuudet voi hyödyntää vaikkei olisikaan koneella.

Saapa nähdä tuleeko lisää hyviä ostopaikkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti