tiistai 28. maaliskuuta 2017

Töitä, töitä, töitä!

Olen alkuvuoden tuskaillut kesätöiden kanssa ja tehnyt jonkin verran hakemuksia. Yksikään niistä ei ole tärpännyt. Olen tehnyt jonkin verran toisessa toimipaikassa työvuoroja kevään ajan ja sain eilen mukavan viestin, jossa tarjottiin sieltä kesäksi töitä. Lisäksi he haluaisivat minut sinne kesän jälkeen tekemään osa-aikaisesti töitä. Yksi murhe vähemmän, mutta en tiedä kuinka innostunut olen. Haluaisin kokeilla jotain muita töitä, koska en koe että minulla on opittavaa nykyisessä työssä tai mahdollisuuksia edetä. Työporukka tässä uudessa toimipaikassa on hyvä ja saan varmasti parempia työvuoroja kuin ennen.

Miten saada töitä muualta? Tuntuu, että nykyiset työpaikat ovat järjestyneet loppujen lopuksi varsin helposti ja kuin itsestään. Niihin paikkoihin joihin olen hakenut ja halunnut en ole päässyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti