Näytetään tekstit, joissa on tunniste Osinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Osinko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. tammikuuta 2017

Ostot CL, SAMPO, J&J

Olen tammikuun alussa ostanut Colgate Palmolivea, Sampoa ja Johnson & Johnsonia salkkuun. Yhteensä näistä tulee lisää osinkoja vuodessa $13,47. Neljästä kaupasta, kaupankäyntikuluni olivat 5,12€. 

Olen taas askeleen lähempänä tavoitettani saada tänä vuonna osinkoja yhteensä 660€. Tavoitteesta puuttuu vielä 87,30€. Onneksi tavoitteeseen pääsy ei ole pelkästään omien ostojen varassa, koska OHI ilmoitti eilen nostavansa kvartaaliosinkoa 1,6%. 


maanantai 9. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 tavoitteet

1. Osinkotulot 660€ vuodessa
2. Omaa rahaa sijoituksiin vähintään 250€/kk

Mistä sitten tällainen luku kuin 660€? Luku perustuu yksinkertaisesti Kelan asettamiin tulorajoihin. Opiskelija saa tienata 660€ sellaisena kuukautena, jolloin hän nostaa opintotuen. Olisin tienannut periaatteessa yhden kuukauden rahat elämistä varten. Tavoitteeseen ei ole helppo päästä, koska ennuste vuoden osingoista on noin 563,39€. Tavoitteeseen on matkaa 96,55€. Tavoite ei ole mahdoton, koska uskon aika monen yrityksen nostavan osinkoaan ensi vuonna, mutta se ei pelkästään riitä, vaan minun pitää investoida lisää osakkeisiin, jotta tavoite täyttyy.


Kolmas tavoite on liittyy pidemmän aika välin tavoitteeseen. Toivoisin saavani osinkoja tasaisesti ympäri vuoden $50/kuukausi. Joulukuu 2016 oli ensimmäinen kerta, kun pääsin tavoitteeseen yhden kuukauden osalta. En usko, että pääsen tavoitteeseen tänä vuonna, mutta osinkoja tulee varmasti tasaisemmin kuin viime vuonna.




keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 tapahtumat

Salkun arvo kehittyi Nordnetissä vuoden aikana 24,65%. Tähän suoritukseen voi olla varsin tyytyväinen. Parhaiten viime vuonna nousivat Archer-Daniels-Midland Company ja Nordea. 

Nordeasta en saanut tehtyä samanlaista kuvaajaa, mutta arvonnousua ei ole juurikaan tapahtunut sijoituksille. Tietääkö kukaan saako Nordeassa tehtyä samanlaista kuvaajaa tai saisiko omistukset listattua kätevästi jonnekin palveluun, joka myös huomioisi automaattisesti ostopäivän valuuttakurssin? Manuaalisesti tämän voi ilmeisesti tehdä Googlen excelissä. Olisi plussaa, jos valuuttakurssit voisi kätevästi huomioida kehityksessä. Tällä hetkellä omistukset ovat listattu Googleen ja arvonmäärityksessä käytän päivittäistä valuuttakurssia. 



Osinkoja kertyi viime vuonna $278,17. Edellisvuonna vastaavasti $47,51, joten nousua on tullut ihan mukavasti. Suuri merkitys on ollut ostoilla. Salkkuyhtöiden lukumäärä on lisääntynyt vuodessa kolmesta neljääntoista. Olen varsin tyytyväinen viime vuoden tapahtumiin. Toivottavasti kehitys pysyy myös tänä vuonna positiivisena!