tiistai 19. marraskuuta 2019

Sijoittajan tunnusluvut - EPS

Kirjat, Opiskelija, Tutkimus, Koulutus, Yliopisto


Päätin aloittaa sarjan sijoittajan tunnusluvuista. Ehkä tästä on hyötyä myös muille, mutta tarkoituksena on selventää myös omia käsityksiä sijoituksiin liittyvistä tunnusluvuista. Ensimmäisenä ajattelin käsitellä osakekohtaista tulosta eli earnings per share. Monesti puhutaan epsistä tai se voi olla lyhennettynä EPS.

Osakekohtainen tulos kertoo paljonko on voittoa per osake. Osakekohtainen tulos lasketaan jakamalla nettotulos osakkeiden lukumäärällä. Osakkeiden määrä vaikuttaa siis epsiin. Tätä varten monet Yhdysvaltalaiset yhtiöt ostavat ja mitätöivät osakkeitaan osinkojen lisäksi.

Otetaan esimerkkinä Visa, joka on amerikkalainen teknologia-alan yritys. Heidän korttejaan käytetään yli 200 maassa ja kortteja on käytössä yli kolme miljardia. Yrityksen tulos on kasvanut viimeisten vuosien aikana 10%, mutta osakekohtainen tulos on kasvanut samaan aikaan noin 20% vauhtia. Tämän selittää osakkeiden takaisinostot. Viimeisen viiden vuoden aikana Visa on ostanut osakkeitaan yli 30 miljardilla. Tämän vuoden alussa Visa julkisti suunnitelmansa ostaa osakkeita kahdeksalla miljardilla.

Miten tämä on näkynyt osakekohtaisessa tuloksessa? Vuonna 2017 Visan EPS oli $2.80 ja vuonna 2018 EPS olikin $4.42. Tämä tietysti mahdollistaa osingon kasvattamisen vuosittain ja on samalla tapa jakaa rahaa omistajille lisäämällä todennäköisyyttä osakkeiden arvonnousuna.

tiistai 12. marraskuuta 2019

Nordnet muuttaa Superluoton ehtoja

Feedback, Survey, Questionnaire, Employee, Satisfaction




















Sain eilen Nordnetin asiakaspalvelussa viestin, että Superluoton ehdot menevät uusiksi. Uudistus on heikennys luotonehtoihin. Jatkossa hyväksyttyihin rahoitusvälineisiin voi olla hyödynnettynä enintään 20 prosenttia lainoitusarvosta, jotta saa kulta-tason mukaista korkoa. Aiemmin velkavipua sai olla korkeintaan 40 prosenttia salkun arvosta. Muutokset ovat voimassa alkaen 11.12.19.


Harmillinen homma, vaikka Nordnet ei ole enää pääasiallinen välittäjäni. Superluottopalvelu on ollut todella kätevä käyttää ja olen ollut siihen todella tyytyväinen.


Pääasiallinen välittäjäni on Nordea, jossa lisäostovoima maksaa 1€ per kuukausi. Olen miettinyt tämän toiminnon aktivointia ja täytyy alkaa tarkemmin selvittelemään luoton kustannuksia sekä ehtoja.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Kuukausikatsaus lokakuu


Kuukausi on taas ohi ja on aika kurkistaa lokakuussa maksettuihin osinkoihin. Tuli vaihdettua työpaikkaa myös kuun vaihteessa, joten tätä päivitystä kirjoitetaan eri paikasta kuin viimeksi :)






















Kehitystä viime vuoden lokakuuhun on 22%. Lokakuu on jälleen yksi kuukausi, jolloin osinkotulot ovat yli 100 dollaria. Uusia maksajia ovat APLE, PEP ja Telia. Mukavasti on kasvanut osinkoa maksavien yhtiöiden lukumäärä, tosin summat ovat vielä kohtalaisen pieniä. Kivasti tulee tätäkin kautta hajautusta ja olen hieman vähemmän riippuvainen tupakkayhtiöistä.

20192018
APLE$ 1,00 
CINF$ 2,24 $ 2,12 
ITW$ 9,63 $ 6,00 
KO$ 10,40 $ 10,14 
MO$ 52,08 $ 48,80 
O$ 1,14 $ 0,88 
PEP$ 1,91 
PM$ 42,12 $ 39,90 
TELIA$ 11,50  
$ 132,01 $ 107,84 


Olen hankkinut salkkuun muutamia REIT-yrityksiä. Näiden tarkoituksena on kasvattaa kassavirtaa, joten paino tulee olemaan kuitenkin kohtalaisen pieni. Myös salkun arvo on kasvanut sillä indeksi lokakuun alussa on 151,7 pistettä, kun se lokakuun alussa oli 149,8 pistettä.