sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Osakevälittäjä vaihtoon?

Eilen tuli palkka ja tänään kilahti opintolaina tilille. Opintolainaa sainkin nostettua koko loppuvuoden ajalta. Luulin, että saisin vain kesäkuukausien lainat nostettua nyt. Mukava yllätys! Siirsin opintolainasta salkkuun 1250€ ja saman verran olen saanut säästettyä palkasta alkuvuoden aikana. Tilille jäi vielä 3060€ edestä nostettuja opintolainoja.


Osakkeista olen miettinyt Johnson & Johnsonin, Emersonin, Targetin, UPM, Sammon, Nordean, Koneen tai Wärtsilän hankkimista. En oikein tiedä vielä mitä ostaisin. Olisipa Nordnetillä kaupankäyntikustannukset pienemmät, niin voisin hankkia osakkeita pienemmissä erissä ja uudelleen sijoittaa osingot tehokkaammin. Kysyinkin asiaa suoraan Sharevillessä Nordnetin Suomen maajohtajalta. 
























Valitettavasti näyttää siltä, että muutoksia ei ole ainakaan heti tulossa. Täytyy tosissaan miettiä asiakkuuden avaamisesta Nordeaan. Onko joku jo vaihtanut välittäjää?





tiistai 7. kesäkuuta 2016

Tapahtumat-Toukokuu

Toukokuussa osinkoja maksoivat kaksi yhtiötä

  • AAPL $ 1,71
  • HM $ 4,8
Aika vaisu kuukausi osinkojen suhteen verrattuna huhtikuuhun, mutta matkan alkutaipaleella vielä ollaan. Olen saanut joka kuukausi paitsi helmikuussa osinkoja tänä vuonna. Pitää varmaan katsoa, jos jokin osinkoaristokraatti maksaisi vuoden ensimmäisen osingon siihen aikaan. Muuten alkuvuoteen voi olla ihan tyytyväinen. Ensi viikolla tulee palkka, joten pian pääsee ostoksille. 

Sain viime viikolla ajoneuvoverolaskun. Tuntui todella kovalta summalta ja piti tarkistaa mitä olen siitä aiemmin maksanut. Hankin auton vuonna 2012 ja siitä vero on noussut 83%. Ihanan kallista. Heinäkuussa menee maksuun osa autovakuutuksista, joten katsotaan kuinka paljon silloin pystyy säästämään.

Hyvää kesän alkua kaikille!

torstai 26. toukokuuta 2016

Kela ja opintotuki


Taas piti palauttaa tukikuukausia kelalle. Varma kevään merkki! Tänä vuonna viimeinen päivä on 31.5. Olin tammikuussa palauttanut jo yhden ja nyt palautin kolme kuukautta eli 1420€. Onneksi olen varautunut tähän ja säästänyt säännöllisesti tuloista. Viime vuonna nostin yhteensä neljä kuukautta, vaikka tein 56 opintopistettä ja olisin oikeutettu täysiin  kuukausiin. Tänä vuonna on tullut 73 pistettä ja joku kurssi taitaa vielä puuttuakin. En kuitenkaan pysty nostamaan tänäkään vuonna täysiä tukikuukausia.








Vaikka tukikuukausien palauttaminen tuntuu kurjalta, niin siitä on ollut hyötyäkin. Minulta on jäänyt säästöön tukikuukausia AMK-opintojen jälkeen ja kuukaudet riittävät vielä loistavasti yliopistotutkinnon suorittamiseen.

Mitä muuta hyötyä on tukikuukausien palauttamisesta?
  1. Saat tukikuukauden uudelleen käyttöösi
  2. Vältyt 15% korotukselta, joka lisätään perittävään määrään
  3. Voit nostaa tulorajojasi

15% korotuksen peruste on, että opiskelija muistaa itse huolehtia ettei tulot ylitä vuositulorajaa. Vuositulorajoilla pyritään Kelan mukaan siihen, että ehkäistään epätarkoituksenmukaista kohdentumista niille, jotka tulevat toimeen ilman opintotukea. 

Mielestäni vuositulorajat ovat varsin matalat ja niitä olisi syytä tarkistaa. Opintotuki itsessään ei riittänyt minulla aiemmin edes vuokraan ja elääkseni minun on pakko käydä töissä. Tämä taas aiheuttaa viheliäisen kehän. Tekemällä töitä tienaan Kelan mielestä liikaa ja joudun palauttamaan lisää tukia. Olen pärjännyt asian kanssa kuitenkin ihan hyvin.  

Tukikuukausien menettäminen ja 15% korotus voi olla kuitenkin kova paikka jollekin opiskelijalle ja aiheuttaa suurta harmia. Näin voi olla varsinkin opintojen alkuvaiheessa, jolloin systeemi ei ole tuttu. Kaveripiirissäni tapahtunut perintä on kuitenkin yleensä johtunut opiskelijan välinpitämättömyydestä ja liian huolettomasta asenteesta vuosituloja kohtaan. 



Vuositulorajat

Jos opiskelija nostaa tukea yhdeksältä tukikuudelta hän saa tienata vuodessa 9*660€+3*1970€=11850€. Jokaista kuukautta kohti, jolloin opiskelija nostaa tukea hän saa tienata 660€ ja tuetonta kuukautta kohti 1970€. Palauttamalla tukikuukauden opiskelija voi nostaa tulorajaansa aina kerralla 1970€-660€=1310€ verran.

Nostamalla vuodessa yhdeksän kuukautta opintotukea opiskelija voi tienata keskimäärin 11850€/12=987,50€ per kuukausi. Vaikka kuukaudessa nostaisikin opintotuen ja tienaisi enemmän kuin 660€, niin se ei haittaa. Tärkeintä on että vuosiansiot jäävät rajan alle. Kukaan ei ole tullut minulta tarkistamaan paljonko olen tienannut joka kuukausi.

Kannattaa olla siis tarkkana kuinka paljon vuodessa on tuloja(ansio&pääoma) ja nostaa tulorajaa tarvittaessa.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Asumisesta ja opintotuesta

Kuten edellisessä päivityksessä kirjoitinkin, niin yksityiselämässä on tapahtunut paljonkin, vaikka salkussa ei ole tapahtunut muutoksia. Muutimme tyttöystävän kanssa avoliittoon. Mitä tämä tarkoittaa sitten taloudellisesti?

https://openclipart.org/detail/1030/bag-of-money














Asumiskustannukset pienenevät huomattavasti. Suuret asumiskustannukset ovat olleet suurin hidaste sijoittamisessa. Muutos on huima, jos ajattelee, että jatkossa asumiseen menee rahaa kuukaudessa vain 270€. Ennen vastaava kulu oli 540€. Toisin sanoen maksan nyt vuoden asumisesta sen verran kuin minulla menisi yksinään rahaa tammikuu-kesäkuu aikavälillä! Toivottavasti saamme pian isomman asunnon, jolloin vuokra hieman nousee 340€. Se on kuitenkin vielä kohtuullinen taso. 

Opintotuen suuruus on noin 470€ tästä jää siis säästöön 200€. Ennen olen joutunut rahoittamaan palkasta sen päälle 70€ vuokraan. Vuodessa tulee säästöä 270€*12=3240€. Säästyneet rahat voin laittaa ASP-tilille tai Nordnettiin. Olemme myös avanneet yhteisen ruokatilin S-Pankkiin. Tarkoitus olisi, että molemmat laittavat 100€ tilille ruokarahaksi. Summa on aika pieni ja sitä pitää ehkä nostaa.  Yliopiston lounas maksaa 2,60€, jonka pystyn yleensä syömään kerran joskus kaksi kertaa päivässä, joten en hirveästi joudu maksamaan ruuasta arkisin. Katsotaan nyt kuinka paljon rahaa alkaa menemään ruokaan. 

Osinkokuningas olikin kirjoittanut kuinka hoitaa raha-asiat parisuhteessa omassa blogissaan. Toivottavasti saamme yhteisen tilin avulla asiat rullaamaan yhtä hyvin kuin he.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Tapahtumat - Huhtikuu

Hyvää Vapun jälkeistä elämää kaikille! Toivottavasti olette selviytyneet juhlinnasta. Sää oli ainakin todella suosiollinen ja allekirjoittaneella kasvot sekä niska punoittavat viikonlopun jäljiltä. 


Huhtikuussa osinkoja maksoivat seuraavat yhtiöt:



  • PM $14,28


  • MO $14,125


  • KO $5,25


Osinkoja on tullut tänä vuonna $75,03. Viime vuoden osinkopotti ylittyi kirkkaasti. Talletin salkkuun hieman lisää käteistä, joten katsotaan josko kohta pääsisi ostoksille. Muita tapahtumia salkussa ei ole sitten huhtikuussa, mutta muuten elämässä on tapahtunut pieniä muutoksia:)

















tiistai 19. huhtikuuta 2016

Veroilmoitus 2016

Viimein kolahti veroilmoitus myös minun postilaatikkooni. Koska käytän osakevälittäjänäni Nordnettiä, kaikki kaupat ja maksetut osingot ovat menneet automaattisesti verottajalle. Minun tarvitsee vain tarkistaa, että ne ovat oikein. Pääomatuloja tuli yhteensä 38,79€. Vaikka tulot eivät olekaan suuret, niin täytyy silti yrittää pienentää kuluja. Pääomatuloista koitan vähentää iPhonen(25% vuotuisina menojäännöspoistoina) ja liittymästä koituneet kulut. Aika paljon tulee puhelinta käytettyä blogien ja osakkeiden seuraamiseen. Mitä välineitä muut käyttävät sijoitusten seuraamiseen? 

Palautuksia on arviolta tulossa 558,69€. Näille rahoille on mietittynä muutama vaihtoehto. Aikaisempina vuosina olen käyttänyt rahan vuokraan, tallettanut ne ASP-tilille, maksanut autovakuutuksen tai lyhentänyt autolainaa. Maksamalla itse vuokrani voin nostaa tulorajaani ja tehdä enemmän töitä vuoden aikana. Todennäköisesti ansiotulot ovat tänä vuonna  niin suuret, että en voi nostaa tukikuukausia kuin kolmelta kuukaudelta. Toisaalta nyt kun saan autolainan maksettua ennen vuoden loppua voin tallettaa enemmän rahaa arvo-osuustilille osakeostoja varten vai olisiko sittenkin fiksumpaa tallettaa koko summa suoraan ASP-tillille? 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Tapahtumat - Maaliskuu

Osinkoja maksoivat seuraavat yhtiöt:


  • ADM $10.2
  • JNJ   $3,75
  • XOM $13,14


Tähän mennessä osinkoja on kertynyt $41,37. Viime vuonna sain osinkoja $47,51, joten tämä ylittyy varmasti kuluvan vuoden aikana. Maaliskuu oli myös varsin työteliäs kuukausi. Harjoittelusta huolimatta laskin saavani ansiotuloja noin 2000€. Tavallista suuremmat tulot selittyvät kesälomalla, joka jäi osittain viime vuonna pitämättä.

Muita tapahtumia maaliskuussa oli kapitalisaatiosopimuksen lopettaminen. Tein sopimuksen, kun olin pankissa töissä ja sinne meni kuukausittain pieni summa rahaa. Kolmen vuoden säästämisen jälkeen olin pettynyt sopimukseen, koska rahastot eivät tuottaneet juuri mitään. Samaan aikaan Helsingin pörssi on tuottanut viimeisen 2 vuoden aikana 11,81%(Viitattu 31.3.2016). Toisaalta en myöskään jäänyt tappiolle sopimuksessa. Sain omani pois, mutta menetin tuoton, jonka olisin voinut saada muualta. Lunastamisesta jouduin maksamaan 1% palkkion. Rahat laitan puskuriksi tilille ja niiden avulla pystyn maksamaan autolainan tämän vuoden aikana pois.